Ladulle ja rinteeseen

Ladulle ja rinteeseen

Suomen Top5 laskettelukeskukset

Nämä on pakko kokea

Suomessa on yhteensä lähes sata hiihto- ja laskettelukeskusta. Luku kuulostaa hurjalta, sillä Suomessahan ei vuoristoja ole kuten esimerkiksi Alpeilla. Lapissa on luonnollisesti enemmän vaihtoehtoja himohiihtäjille, mutta Keski-Suomesta löytyy myös kokemisen arvoisia paikkoja. Monet laskettelukeskukset tarjoavat laajan valikoiman myös muita talviaktiviteettejä. Monissa keskuksissa on mahdollisuus hiihtää tai lumikelkkailla

Levi on Suomen suurimpia laskettelukeskuksia ja houkuttelee myös ympäri maailman turisteja tutustumaan Suomen eksoottiseen ja kauniiseen Lappiin. Leviltä löytyy monipuolisesti eritasoisia rinteitä, joten koko perhe varmasti viihtyy tässä kohteessa. Yhteensä Leviltä löytyy 43 rinnettä, joista 17 on valaistu ja toiset 17 on varustettu lumetusjärjestelmällä

Vuokatti on suosittu ja monipuolinen laskettelukeskus, josta löytyy ympäri vuoden paljon erilaisia aktiviteetteja. Vuokatissa on harjoitellut myös Suomen olympiatiimi! Vuokatissa on yhteensä 13 rinnettä, joista suurin osa on keskitasoisia. Vuokatissa pääsee kokeilemaan myös kelkkailua sekä poro ja huskysafaria

Ruka on vahva kestosuosikki, joka on myös yksi Suomen vanhimmista laskettelukohteista. Rukalla on pitkä kausi ja laskettelijat pääset nauttimaan Rukan laadukkaista rinteistä yli 200 päivää vuodessa. Rukalta löytyy 30 rinnettä, joista pisin on 1,3 km.

Pyhä - Pyhän laskettelukeskus sijaitsee kivenheiton päästä Rovaniemen lentokentältä. Tämä laskettelukeskus sijaitsee myös lumoavan kauniin Pyhä-Luoston kansallispuiston kupeessa. Pyhältä löytyy 14 rinnettä sekä loistavat puitteet vapaalaskuun. Vapaalaskualueita löytyy yhteensä seitsemän.

Ylläs - Ylläkseltä löytyy seitsemän tunturia, jotka tarjoavat laskettelijoille huikeita elämyksiä keskellä Suomen puhdasta luontoa. Suomen suurin laskettelukeskus tarjoaa 63 rinnettä ja huikeat 29 hissiä. Näin suuresta tarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin!

Ladulle ja rinteeseen